UKK

Usein kysytyt kysymykset – Apple-kampanja 2011

- Miksi valitsitte Applen vuoden 2011 kampanjakohteeksi?

Apple on edelläkävijä innovatiivisen, fiksun ja hyvin suunnitellun elektroniikan saralla. Nyt saatat kysyä itseltäsi: Miksi kampanja keskittyy Appleen? Eikö Apple ole yksi parhaista elektroniikkayhtiöistä? Eikö Applella olekin kattava alihankkijoita koskeva eettinen ohjeisto? Eikö se julkaisekin yhden parhaista yritysvastuuraporteista vuosittain – raportin, jossa kerrotaan myös ongelmista ja ponnisteluista niiden ratkaisemiseksi?

Kyllä, juuri näin! makeITfair ja GoodElectronics antavat tunnustusta näille saavutuksille, mutta edessä on vielä paljon tehtävää. Applea on toistuvasti vaadittu vastuuseen työoloihin ja ympäristöön liittyvistä kysymyksissä tuotantoketjussaan. Erityisesti olemme huolissamme tilanteesta kahden Applen alihankkijan, Wintekin ja Foxconnin, tehtailla Kiinassa.

Näiden kahden alihankkijan huolestuttavien työolojen lisäksi on muitakin syitä, miksi Apple on oikea kohde kampanjoinnille.

Apple tekee suuria voittoja. Apple raportoi nettotulokseksi 5,99 miljardia dollaria vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä, jossa on 95 prosentin kasvu viime vuoteen verrattuna. Kovinkaan monella muulla merkkiyhtiöillä ei ole yhtä salaileva suhtautuminen alihankkijoiden ja tuotteiden alkuperään.

Apple on ollut hyvin haluton keskustelemaan ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Apple antaa itsestään häikäisevän ”puhtaan” kuvan, mutta kun käännämme katseen alihankkijoihin, kuva muuttuu.

Apple valmistaa kalliita elektroniikkatuotteita. Pieni lisähinta reilusta tuotteesta tuskin olisi ongelma asiakkaalle. Yhden iPhonen työvoimakustannukset ovat vain 0,7-1,1 prosenttia tuotteen myyntihinnasta.

Applella on vain yhdentyyppisiä iPhoneja ja iPadeja. Muutoksella näissä tuotteissa olisi valtava vaikutus.

Onko Apple muita merkkiyhtiöitä huonompi?

Kaikkien kulutuselektroniikkayhtiöiden, ei vain Applen, tuotantoketjuissa on paljon ongelmia. Suuret merkkiyhtiöt käyttävät usein samoja alihankkijoita, mistä johtuen eri merkkisiä tuotteita valmistetaan samankaltaisissa työoloissa. Jotkut merkkiyhtiöt kuitenkin julkistavat alihankkijansa, kun taas Apple on ollut salaileva tuotantoketjunsa suhteen ja haluton keskustelemaan aiheesta asianosaisten kanssa.

Apple on listattu toiseksi parhaaksi Ethical Consumer -oppaassa (huhtikuu 2011) Iso-Britanniassa tuotantoketjun hallintaa koskien – miten tämä on mahdollista?

Ethical Consumer -oppaan listaus keskittyy pääasiassa merkkiyhtiöiden yritysvastuuraportteihin. Koska Applella on hyvä raportti, se pääsee kärkeen. Ongelmia sen alihankkijoiden eettisyydessä on kuitenkin tästä huolimatta paljon, kuten edellä mainitaan.

Vaaditte avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, mutta Apple on viimeisimmässä yritysvastuuraportissaan avoin, sillä se esimerkiksi myöntää että lapsityövoimaa esiintyy.

On totta, että Apple myöntää uusimmassa yritysvastuuraportissaan tuotantoketjussaan olevan ongelmia. Apple ei ole kuitenkaan keskustellut näistä asioista työntekijöiden oikeuksien parissa toimivien järjestöjen kanssa, vaan toteaa ratkaisevansa ongelmansa itse. Tämä ei ole kuitenkaan johtanut konkreettisiin parannuksiin. Ja Applen tuotantoketjussa on useita laajempia ongelmia kuin lapsityövoiman käyttö.

Paljonko ovat iPhonen tuotantokustannukset?

New York Timesin artikkelin (7/2010) ja amerikkalaisen iSupplyn tekemän markkinatutkimuksen (6/2010) mukaan kokoonpanotyön osuus on vain 6,54 dollaria (1,1%) iPhonen myyntihinnasta (600 dollaria), kun 360 dollaria (60%) on Applen tekemän voiton osuus (tähän ei sisälly myynti ja markkinointi). Tämä tarkoittaa, että vain noin 4,6 euroa iPhonen hinnasta käytetään niiden valmistajien palkkoihin.

Onko Applella vaikutusvaltaa muuttaa tilannetta, kun ongelmia ilmenee alihankkijatehtailla?

Kyllä, Apple voi vaikuttaa tilanteeseen alihankkijoidensa tehtailla. Ensinnäkin, Apple voi lisätä alihankkijoidensa tietoisuutta työntekijöiden oikeuksista ja vaatia niiltä laadun lisäksi myös sosiaalisten ja ympäristöstandardien noudattamista. Applen on mahdollistettava näiden standardien noudattaminen ostokäytäntöjään parantamalla. Applen kaltaisten merkkiyhtiöiden on maksettava reilu hinta ja taattava riittävät toimitusajat alihankkijoille. Hintojen polkeminen alas ja kiireelliset tilaukset aiheuttavat sen, että työntekijät ansaitsevat vain minimaalisen korvauksen ja joutuvat paiskimaan runsaasti ylitöitä.

Foxconn on Applelle tärkeä alihankkija ja myös vastaavasti Apple on tärkeä Foxconnille, jonka markkina-asema määräytyy Applen kasvun mukaan. Heinäkuussa 2010 iSuppli ennusti, että Foxconn pitää hallussaan yli puolta globaalista elektroniikan valmistuspalveluista vuoteen 2011 mennessä (vrt. 44,2% vuonna 2009).

Mitkä ovat Foxconnin suurimmat ongelmat?

Vuonna 2010 eräällä Foxconnin tehtaalla Kiinassa 19 nuorta työntekijää yritti itsemurhaa ja 16 heistä kuoli. Merkkiyhtiöiden, median ja huolestuneiden kuluttajien painostamana Foxconn on tehnyt joitain parannuksia työoloihin, kuten tarjonnut psykologista keskusteluapua ja osittaisia palkankorotuksia. Tragedian todellisiin syihin ei ole kuitenkaan puututtu. Työpaine on kova, johtamistyyli on autoritäärinen, opiskelijoita käytetään halpana työvoimana eikä työntekijöillä ole luotettavaa kanavaa (kuten demokraattisesti valittua ammattiliittoa) saada äänensä kuuluville.

Mikä on Foxconn?

Foxconn on taiwanilainen elektroniikkajätti, joka valmistaa tuotteita monille globaaleille merkkiyhtiöille. Foxconn Technology Group on osa taiwanilaista Hon Hai Precision Industrya. Foxconnilla on Kiinassa noin 20 tehdasta, jotka työllistävät 800 000 ihmistä. Esimerkiksi Longhuan tehdas työllistää ja majoittaa noin 300 000 ihmistä. Kiinan tehtaiden lisäksi Foxconnilla on tehtaita useissa muissa maissa kuten Guadalajarassa Meksikossa. Foxconn valmistaa tietokoneita, televisioita, pelikonsoleita, mp3-soittimia, matka- ja älypuhelimia, mukaan lukien Applen iPhone ja Nintendo Wii. Työntekijät Foxconnin kiinalaisilla tehtailla ovat useimmiten maaseudun siirtotyöläisiä, joiden laillinen ja sosiaalinen asema kiinalaisessa yhteiskunnassa on heikko. Foxconnin yrityskulttuuria on kuvailtu puolisotilaalliseksi johtamistyyliksi.

Varmistaakseen sopimukset Foxconnin kaltaiset valmistajat minimoivat kulunsa kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Vaikka Foxconnilla on pääasiallinen vastuu työntekijöistään, sen asiakkaat – Applen, Dellin, HP:n, Nokian ja Nintendon kaltaiset merkkiyhtiöt – ovat myös vastuussa tästä hintojen polkemisesta pohjalukemiin. On tärkeää huomata, että työolot eivät ole huonoja vain Foxconnin tehtailla Kiinassa, vaan myös muissa tehtaissa muissa maissa.

Mitkä ovat pääasialliset ongelmat alihankkija Wintekin kanssa?

Toukokuusta 2008 elokuulle 2009 yli 135 työntekijää sai myrkytyksen n-heksaanista puhdistaessaan iPhonien ja iPadien kosketusnäyttöjä Wintekin tehtaalla Suzhoussa Kiinassa. N-heksaani on myrkyllinen liuotin, joka vahingoittaa keskushermostoa ja aiheuttaa neurologista vahinkoa, mikä ilmenee päänsärkynä, halvaantumisena, lihasheikkoutena ja huonovointisuutena. Vaikka myrkytyksen uhrit ovat päässeet pois sairaalasta, osa heistä ei ole vieläkään täysin toipunut myrkytyksestä. Heillä on oireita kuten hikoilevat kädet ja jalat, heikot raajat ja joskus kramppeja jaloissa. Nuori naistyöntekijä jopa halvaantui myrkytyksen seurauksena. Työntekijät ovat huolissaan terveydestään.

22 myrkytyksen saaneista työntekijöistä on edelleen Wintekin palveluksessa. Hiljattain 14 heistä kävi eri sairaaloissa terveystarkastuksissa, joiden mukaan heidän olisi saatava lisähoitoa välittömästi. Työntekijöillä ei kuitenkaan ole varaa hoitomaksuihin. Asianosaiset työntekijät vaativatkin nyt Wintekiltä tarkastuksia ja sairaalahoitoa sekä riittäviä korvauksia hoidosta ja ruuasta. Töihin palanneet työntekijät vaativat myös elämiseen riittävää palkkaa ja riittäviä suojavarusteita. Työntekijöiden oikeuksia ajavat järjestöt vaativat myös Applea ottamaan vastuun tilanteesta, mutta Apple ei ole vielä reagoinut vaatimuksiin.

Tammikuussa 2011 myrkytyksen saaneet työntekijät kirjoittivat Steve Jobsille toivoen Applen vastaavan heidän sairaalahoidostaan. Työntekijät ovat lähestyneet Jobsia kirjeitse jo kolme kertaa saamatta Applelta minkäänlaista vastausta. Vaikka myrkytystapaus mainitaan vuoden 2011 yritysvastuuraportissa, Apple ei ole pyytänyt anteeksi sairastuneilta työntekijöiltä tai tarjonnut heille apua.

Mikä Wintek on?

Wintek on taiwanilainen elektroniikkavalmistaja, joka tekee kosketusnäyttöjä Applelle.

Mitä haluatte Applen tekevän?

Päävaatimuksemme Applelle ovat:

1) Apple parantaa ostokäytäntöjään:

Reilut korvaukset alihankkijoille ja hyvin suunnitellut toimitusajat mahdollistavat elämiseen riittävän palkan (ks. laatikko) maksamisen työntekijöille ja suurten ylityömäärien vähentämisen.

2) Apple lisää avoimuttaan ja yhteistyötään:

- tarjoamalla kuluttajille enemmän tietoa työoloista, joissa sen laitteet valmistetaan

- parantamalla alihankkijatehtaiden johdon ja työntekijöiden välistä viestintää

- keskustelemalla ja tekemällä yhteistyötä työ- ja ihmisoikeuksien parissa toimivien järjestöjen kanssa.

Miksi valitsitte kampanjan tunnuslauseeksi vuonna 2011 “Työntekijöille reilumpi siivu Applesta!” (”Time to bite into a fair Apple. Call for Sustainable IT!”)?

Emme halua mustamaalata Applea, vaan kannustaa sitä edelläkävijäksi myös eettisyydessä ja ihmisarvoisten työolojen toteuttamisessa. Valittu slogan ei siten ole liian aggressiivinen vaan leikittelee aiheella ja Applen nimellä.

Mitä makeITfair-toimintapäivänä 7.5.2011 tapahtui?

Joissain maissa jaettiin Reilun kaupan aineksista tehdyn omenapiirakan paloja yleisölle epäreilusti paloiteltuna, mikä kuvastaa kiinalaisten työntekijöiden kohtaamaa epäoikeudenmukaisuutta. Useissa kaupungeissa toteutettiin muitakin luovia ja hauskoja tempauksia. Yhteistä niille kaikille oli, että niissä jaettiin palautekortteja vietäväksi Applen jälleenmyyjäliikkeisiin ja kannustetiin osallistumaan kampanjaan myös Facebookin ja Twitterin kautta. Suurimmissa valmistusmaissa kuten Kiinassa ja Meksikossa tehtaiden ulkopuolella järjestettiin isoja mielenosoituksia tietoisuuden lisäämiseksi ja sen viestimiseksi Applelle, että työntekijät ovat tietoisia oikeuksistaan.

Missä kaikkialla toimintapäivä järjestettiin?

Toimintapäivä järjestettiin seuraavissa paikoissa: Amsterdam (Hollanti), Berliini (Saksa), Budapest (Unkari), Dresden (Saksa), Guadalajara (Meksiko), Hampuri (Saksa), Helsinki (Suomi), Hongkong (Kiina), Oldenburg (Saksa), Tukholma (Ruotsi), Tampere (Suomi), Taiwan (Kiina), Uppsala (Ruotsi), Utrecht (Hollanti).

Mistä saan tietoa toimintapäivästä?

Toimintapäivästä saa tietoa Suomen osalta kampanjan kotimaisilta nettisivuilta ja kansainvälisesti kampanjan kansainvälisiltä nettisivuilta.

Mitä materiaalia makeITfair tarjoaa?

Tarjoamme sekä painettua että sähköisessä muodossa olevaa materiaalia.

-Apple-teemaan liittyvä materiaali: flyeri, palautekortti, usein kysytyt kysymykset, taustamateriaali, lehdistötiedote, traileri.

-Yleinen makeITfair-materiaali: yleisesite, kuluttajaoppaat (kaivostoiminta, tehdastyö, elektroniikkajäte ja matkapuhelimet), koulumateriaali, tutkimusraportit ja niiden yhteenvedot, tarrat ja julisteet.

Oletteko ottaneet Appleen yhteyttä vaatimustenne tiimoilta?

Kyllä, olemme lähettäneet huhtikuun alussa Steve Jobsille (toimitusjohtaja) ja muille johtajille kirjeen, jossa kerroimme huolemme ja vaatimuksemme sekä ehdotimme puhelinkokousta. Apple hyväksyi ehdotuksen ja puhelinkokous pidettiin toukokuun alussa.

Mitä voin tehdä asian hyväksi kuluttajana?

Voit viedä palautekortin Applen tuotteita myyvään liikkeeseen ja lähettää sähköpostia Applelle kopioimalla viestin näiltä sivuilta. Lisäksi voit ostaa uusia elektroniikkalaitteita vain jos todella tarvitset niitä, kysyä tuotantoketjun työoloista liikkeissä asioidessasi, kierrättää vanhat matkapuhelimesi ja muut elektroniikkalaitteet, ehdottaa teemapäivää aiheesta koulussasi, oppilaitoksessasi tai järjestösi paikallisryhmässä sekä kertoa aiheesta perheellesi, ystävillesi ja työkavereillesi.

Onko reilua puhelinta tai elektroniikkaa ylipäätään saatavilla?

Ei, tällä hetkellä saatavilla ei ole reilua tai ekologista matkapuhelinta, vaikka jotkut yritykset ovatkin tässä toisia edellä. Greenpeace on listannut merkkiyhtiöt ympäristövastuullisuuden perusteella, mukaan lukien kemikaalit, elektroniikkajätteen ja energiankulutuksen.

Koska emme ole huomanneet yhdenkään merkkiyhtiön suoriutuvan erityisen hyvin sosiaalisen vastuun ja työolojen tai tuotantoketjua koskevan avoimuuden suhteen, emme ole halunneet tehdä listausta. Jotkut merkkiyhtiöt ovat avoimempia kuin toiset tai kouluttavat alihankkijoitaan ja työntekijöitään, mutta niillä kaikilla on vielä paljon työtä edessä todellisen eettisyyden saavuttamiseksi.

Mikä makeITfair on?

makeITfair on eurooppalainen projekti, joka tiedottaa ja kampanjoi kulutuselektroniikan kuten kännyköiden, läppärien ja mp3-soitinten tuotantoketjun työolojen ja ympäristöongelmien parantamiseksi.

Mikä GoodElectronics on?

GoodElectronics on kansalais- ja ay-järjestöistä, tutkijoista sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden aktiiveista koostuva kansainvälinen verkosto, joka edistää kestävyys- ja ihmisoikeuskysymyksiä elektroniikan globaalissa tuotantoketjussa.

Mitä makeITfair on saavuttanut tähän mennessä?

makeITfair on mobilisoinut vuodesta 2007 lähtien mukaan yli 20 000 eurooppalaista kuluttajaa välittäen Dellin, Samsungin, Hewlett-Packardin, Acerin ja Nokian kaltaisille elektroniikkajäteille vahvan viestin: Haluamme eettistä elektroniikkaa!

-makeITfair toi julki, että elektroniikkateollisuus on monien metallien kuten koboltin, platinan ja tinan suuri käyttäjä. Merkkiyhtiöt myönsivät jaetun vastuunsa kaivosoloista Kongon kaltaisissa maissa, joissa metalleja louhitaan.

-makeITfair raportoi huonoista työoloista alihankkijatehtaissa Kiinassa, Thaimaassa ja Filippiineillä. Vaatimuksemme kuultiin. Merkkiyhtiöiden painostuksesta alihankkijat paransivat johtamistapojaan ja työolojaan osittain.

-Kiinassa aloitettiin makeITfairin tiedotustyön ansiosta työntekijöiden oikeuksia edistävä koulutusprojekti. Merkkiyhtiöt lanseerasivat myös suosituksiimme perustuvan monenkeskisen eettisen aloitteen.

-makeITfairin nettipohjaisia opetusmateriaaleja käytetään laajasti kouluissa ympäri Eurooppaa.

Mistä makeITfair saa tietonsa?

Applen alihankkijoihin kohdistuvaa tutkimustyötä tehdään yhteistyössä muun muassa SACOMin (Students and Scholars Against Corporate Misbehaviour) kanssa. SACOM on hongkongilainen työntekijöiden oikeuksiin keskittynyt järjestö, joka tuottaa tietoa suoraan Kiinasta haastattelemalla elektroniikkatehtaiden työntekijöitä.

SACOM aloitti kampanjan parantaakseen huolestuttavia työoloista Foxconnin tehtailla itsemurha-aallon jälkeen vuonna 2010. 6.5.2011 eli päivää ennen kansainvälistä makeITfair-toimintapäivää SACOM julkaisi uuden raportin Foxconnin tehtaiden työoloista. Lisäksi SACOM tukee Wintekin myrkytystapauksen uhreja.

makeITfairilla on myös monia muita paikallisia tutkimuskumppaneita useissa kehitysmaissa.

Kuka rahoittaa makeITfairia?

makeITfairia rahoittaa pääasiassa Euroopan unioni. Lisäksi sitä rahoittavat kansalliset tahot, kuten Suomessa ulkoasiainministeriö. Sen sisällöstä vastaa yksin projektia koordinoiva hollantilainen SOMO-järjestö yhteistyökumppaneineen, eikä sen voida katsoa edustavan Euroopan unionin tai muiden rahoittajien mielipiteitä.