Työolot ja ihmisoikeudet

  
Katangan kaivosten lapsityöläinen

Katangan lapsityöläinen. Kuva: Palani Mohan.

Elektroniikkalaitteiden valmistukseen tarvitaan monia mineraaleja, joita kaivetaan köyhissä maissa ilman suojavarusteita, usein lapsityövoiman avulla. Vaarallisten työolosuhteiden ja pienen palkan lisäksi kaivostoiminnasta on haittaa työntekijöiden ja paikallisväestön terveydelle. Kongon demokraattisessa tasavallassa kaivannaisista saadut rahat myös rahoittavat osittain veristä sisällissotaa.

Kulutuselektroniikkaa valmistetaan kurjissa työoloissa esimerkiksi Kiinassa, missä 12-tuntiset työvuorot ja kuuden päivän työviikot ovat monen ihmisen arkea. Tehtaiden työntekijät ovat yleensä nuoria naisia, joille maksetaan minimipalkkaa, jolla on vaikea tulla toimeen. Tuotannossa käytettävät myrkylliset materiaalit koettelevat työntekijöiden terveyttä ja kuormittavat ympäristöä. On yleistä, että työntekijät eivät käytä suojavarusteita vaikka niitä olisi tarjolla, sillä suojavarusteet hidastavat työntekoa ja vaikeuttavat tulostavoitteissa pysymistä, ja tavoitteista lipsuminen tarkoittaa lisää ylitöitä.

Esimerkiksi Nokialle latureita valmistavassa tehtaassa Shenzhenissa työntekijöiltä vaadittiin ”vapaaehtoisia” ylitöitä, jos he eivät saavuttaneet johdon asettamia tulostavoitteita vuonna 2007. Tämä tarkoitti pahimmillaan jopa 80 tunnin työviikkoa, mikä rikkoo Kiinan lakeja, ilmenee SwedWatchin ja SOMOn raportista Silenced to Deliver.