Raportti: Applen iPhone-tehtaissa Kiinassa rikotaan yhä työoikeuksia
Applen julkistaessa maailmalle uuden iPhone-puhelimen sen valmistajien työolot Foxconnin tehtailla Kiinassa eivät ole parantuneet. Näin kertoo hongkongilaisen Sacom-järjestön raportti “iSlave Behind the iPhone”, joka käsittelee työoloja Foxconnin Zhengzhoun tehtaalla.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat pettyneitä siihen, että Apple ei ole vieläkään ottanut opikseen sen alihankkijoiden vakavista ongelmista mukaan lukien työntekijöiden itsemurhat ja myrkytystapaukset Kiinassa.
“Apple on maailman kannattavimpia elektroniikkayhtiöitä. Applen pitäisi huolehtia voittojensa lisäksi myös työoloista toimitusketjussaan”, sanoo Irene Schipper eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen makeITfair-projektista.
Sacom havaitsi keski-Kiinaan Zhengzhouhun osittain vielä rakenteilla olevalla iPhone-tehtaalla samoja ongelmia kuin muilla Apple-tuotetehtailla. Erityisesti alhaiset palkat ja toistuvat virheet työtuntilaskennassa rassaavat työntekijöitä. Työntekijöiden on myös osallistuttava ennen ja jälkeen työvuoronsa palkattomiin kokouksiin, ja heitä painostetaan välillä tekemään ylitöitä.
Apple toimii vastoin omaa vastuullisuusohjeistoaan
Zhengzhoun tehtaan metallinkäsittelyosaston työntekijät valittivat päänsärkyä ja ihoallergioita sekä puutteellista työsuojelua. “Nämä eivät ole uusia ongelmia Applen alihankkijoilla. Apple ei noudata tarkasti eettistä ohjeistoaan eikä ole korvannut työntekijöille tapahtuneita rikkomuksia”, kertoo tutkija ja "iSlave Behind the iPhone" -raportin kirjoittaja Debby Chan Sacomista.
Tänä vuonna makeITfair ja GoodElectronics ovat käynnistäneet kansainvälisen kampanjan "Time to bite into a fair Apple” (Työntekijöille reilumpi siivu Applesta!), joka kannustaa Applea edelläkävijäksi myös eettisyydessä ja ihmisarvoisten työolojen toteuttamisessa.
Kampanja vaatii Applea parantamaan ostokäytäntöjään maksamalla reilun hinnan ja takaamalla kohtuulliset toimitusajat alihankkijatehtailleen Kiinassa. Tämä mahdollistaisi elämiseen riittävän palkan maksamisen työntekijöille sekä suurista ylityömääristä luopumisen. Lisäksi kampanja pyytää Applea parantamaan johdon ja työntekijöiden välistä viestintää, kertomaan kuluttajille enemmän työoloista joissa sen laitteet valmistetaan sekä tekemään avointa yhteistyötä ay- ja kansalaisjärjestöjen kanssa.Apple ei ole toistaiseksi ottanut kantaa suosituksiin.
“Silmämme ovat avautuneet, sillä Apple kieltäytyy kommunikoimasta kanssamme lukuun ottamatta yhtä puhelua toukokuussa. Tämä siitä huolimatta, että tuhannet kuluttajat ympäri Eurooppaa ovat osoittaneet tukensa kampanjallemme vaatien Applelta eettisesti valmistettuja tuotteita”, sanoo makeITfair-projektipäällikkö Irene Schipper.
Lue lisää:
